tiistai 31. elokuuta 2010

kuun vaihteen Mirabilia CC:n kuva päivitys

Kovin paljoa ei ole SAL työ edistynyt, tuohon asti sain pisteltyä niin ettei tarvinnut kovin suuria loikkia tehdä mihinkään suuntaan, sitten piti työ jättää hiukan vaiheeseen, että pääsen tekemään vielä tarvittavat DMC:n lanka ostokset, posti sitten kiikutti nuo erikoislangat ja helmet yhtä vaille.
Puuttuvat langat siis sain ja kun ei tuolta kirjokkaalta varastosta tähteä löytynyt, meinas mennä pasmat ihan sekaisin mitä ihmettä keksin tilalle, mutta kuinkas ollaakkan Casaceninassa näytti olevan, nyt olen kädet kyynerpäitä myöten ristissä, että se sieltä tulee, aikani surffailtua näytti sitä tähteä sitten vielä olevan käsityökorissakin?? nyt katsotaan jos ei CC:ta tule niin sitten koitetaan käsityökoria sen jälkeen alkaakin jo tulla tenkkapoo mistä seuraavaksi??
Wisperin valkoista pörrölankaa tuntuu tulevan tavallisen paljon, ja edellisestä Miran. työstä muistan sen olevan todella vaikeaa pisteltävää, mutta ei antanut luonto taaskaan periksi, että oisin sen langan muuhun vaihtanut, PAKKO yrittää eikä tuo lila hapsulanka näytä yhtään sen helpommalle O_o

Lähettäjä Mirabilia"Crystal Christmas"2010

maanantai 30. elokuuta 2010

sakset

Niin saksia, tässä on tämä vielä tavallisen pieni kokoelma koruommel saksia.

Alimmaiset ovat ihan ensimmäiset ja vieläkin hirmuisen terävät.

Langatkin sain pitkästä aikaa taas jonkun näköiseen järjestykseen.
Lisää muovitaskuja ja uusia mappikansioita, ja taas  alkoi  Defa Special N60s.Fev-Mar2008 mallit nakuttaa takaraivossa ;D

lauantai 28. elokuuta 2010

Viivi ja Wagner sekä Riika

Parit uudet pelikortit

perjantai 20. elokuuta 2010

RPM 19.8.2010

Pitkästä aikaa starttasin mukaan RPM. mutta ihan en maaliin asti jaksanut 3 tuntia vain.
ja kahta työtä pistellen, tuo MirabiliaCC kun alkoi ottaa silmiin vaihdoin FinGerRR unikoihin.

torstai 19. elokuuta 2010

syyspiristys päivä

Tänään minua on taas piristetty ja osui kyllä ihan oikeaan päivään =( juuri tätä kaipasin.
Muumi postimerkillä varustettu kuori oli tänään laatikossa, samanlainen kortti oli sisällä kuin oli postimerkkikin :)
ja samanvärisiä viimeistely ruusuja, kuin hääkimpussani muutama vuosi sitten ;D
Kiitos =) X

Samaan syssyyn sitten muuta höpinää, ristipistoja olen tehnyt ja aikas paljon saanut viimeisteltyäkin, mutta mistäänhän en nyt voi kuvia laittaa O_o
Työn alla on tällä hetkellä unikot tuohon FinGerRR:n sekä muutaman piston olen saanut tuohon Mirabiliaan, jos tänään sais muutaman piston lisää kun on tuo RPM päiväkin :) Tuottaa vaan tuo kangas pienoisia pistelyongelmia =/ mutta eiköhän se iloksi muutu kun vauhtiin pääsen :)

tiistai 17. elokuuta 2010

Kiitos kortti

Tämä kortti on valmistunut jo viime vuonna.
Malli:Cross Stitcher
Lähettäjä Ristipistot 2009

maanantai 9. elokuuta 2010

ja näillä mennään mä en jaksa

Siis mulla ne lumiukot sivupalkeissa komeilee, mutta en vaan jaksa tällä kertaa perehtyä blogipohjan muuttamiseen, kaiketi se talvi ja lumiukot sieltä taas kohta tulee, eikös ;D

Yritin mutta se ei vaan NOPEESTI onnistunut ja jäi nyt sitten vähän oudon näköiseksi??

Menipäs siinä sitten oikeen minuutti, että tajusin miten saan ne lumiukot pois, "poista pohja" ;D

perjantai 6. elokuuta 2010

FinGerRR unikot

Unikot pääsi siis tänne, saas kattoo mitä kehitän :)

keskiviikko 4. elokuuta 2010

bloggerin diaesitys sekoilee tai Picasa

Huomasin äsken että tuossa missä pyörii nuo minun 2010 tehdyt ristipistot, kuva joka näkyy äitienpäiväkortin ja joutsenen jälkeen EI ole minun????

Mirabilia"Crystal Christmas"

Tänään olen katsonut langat valmiiksi ja kankaan ja neulat ja mallin.

Mari ehdotti jos aloitettais työ SAL työnä ja kyllähän se sopii, saa samalla itse potkua kun näkee miten toinen on työn kanssa edistynyt :)



Erikoislankoja ja helmiä odottelen tähän työhön saapuvaksi tämän kuun puolenvälin tienoilla, ellei sitten tule jossain vaiheessa uutta tietoa.



Päivitän nyt tähän aloitus kuvan ja seuraavaksi pääsette seuraamaan työn edistymistä blogissa ja jos ei jaksa tekstejä etsiä niin samat kuvat ovat oikeassa laidassa olevassa diaesityksessä.

SAL= Stitch Along

elikkäs useampi kuin yksi tekee samaan aikaan samaa työtä tai ennalta sovittua aihetta :)

FinGerRR Tatty Teddy

Ja tässä se nyt odottaa Mian Tatty Teddy postitustaan.

Nää on kyllä niin suloisia <3

Sainpas valmiiksi vaikka tuntui aluksi siltä etteivät jälkipistot valmistu ikinä.


tiistai 3. elokuuta 2010

Silkweaverin tilaus

Niin se sitten eilen kolisi laatikkoon Silkweaverille tekemäni tilaus 13. heinä kuuta.

Classics Lugana- 26inx 36in, Antique white 32ct. Opal Lugana.

Eilen sitä tuossa vaan ihailin, kangas on kuin keväinen kimmeltävä lumihanki <3>


FinGerRR TattyTeddy on vielä hieman kesken, pitäisi rajaukset aloittaa sitten oiskin valmis taas postitettavaksi.

Pikkuhiljaa edistyy myös joulukalenteri vaihdot.

Muutama rauta on taas tulessa tässä yht aikaa, mut eiköhän näistä selvitä, kun kivaa on :)


Lennun syyspiristys vaihto on

Käynnistynyt, ja tänään sain tietää että hän on olemassa :) kiitos :)


Kortti ja pari tokkaa liukuvärjättyä anghorin lankaa, alkaa syntyä kohta paineita, siitä keräänkö kohta kaikki ankkurinkin sävyt DMC sävyjen rinnalle :D


Tässä siis tämä ihastuttava kisukortti, olipas tänään ihanaa postia :) Pitäs varmaan säästää tuo kuori kun siinä oli muumi postimerkkikin :) muumit kun vaan on niin kivoja